Hae
PDFAlkuun>Musiikki
English

Musiikki

On This Planet

On This Planet - Aspects of Finnish Nature kuvaa Suomen luontoa ja suomalaisuutta yhdistämällä musiikin, tanssin ja luontokuvista rakennetun videomaiseman keinoin mieleenpainuvaksi kokonaisuudeksi. Musiikin on säveltänyt Harri Ahmas. Musiikkiin liittyy Timo Tuovisen luoma äänimaisema. Luontokuvat on valittu Hannu Hautalan yli miljoonan valokuvan arkistosta.

Teoksen ensimmäinen osa on nimeltään Syntymä. Syntymä on alkuhämärää, jossa ääriviivat tarkentuvat usvan takaa. Toinen osa on Kaamoskuutamo. Se on kalpeaa, kaunista ja hämmentävää valoa. Kaamoskuutamo on kanteleen häikäisevä soolo. Kolmas osa on öisten tähtien valtakunta. Tähdet heijastavat himmeää valoaan. Valaistus muuttuu ja yö laskeutuu.

Neljäs osa on sellon yksinäinen soolo, nimeltään Peili. Tämä peili kuvastaa yksinäisyyttä. Kuvan näkee, kun katsoo kahteen eri peiliin. Viides osa on Törmäys. Se on kaiken käännekohta. Energia tiivistyy kohti väistämätöntä muutosta. Kuudes ja viimeinen osa on äärettömyys. Äärettömyys on mahdollisuus, uuden elämän synty. Elämä jatkuu tällä planeetalla ikuisesti.

VARIANDO OY
Nuotanperä 12
45160 Kouvola
YHTEYSTIEDOTsale@variando.fi
© Variando Oy 2019
All rights reserved
Tietosuoja
Powered by Variando Web Platform