Hae
PDFAlkuun>Projekti
English

Näin tehtiin

On This Planet

On This Planet - Aspects of Finnish Nature -teoksen valmistaminen aloitettiin syksyllä 2001. Teoksen kanta-esitys oli Kuusamo-talossa 15.9.2002, Hannu Hautalan kotikaupungissa. Teoksen DVD-versio julkaistiin vuotta myöhemmin, kesällä 2003. Levy oli ensimmäinen koskaan julkaistu suomalainen klassisen musiikin DVD.

Tämä monitaiteellinen teos syntyi usean eri taiteilijan intuitiivisena yhteistyönä. Teoksessa haluttiin yhdistää perinteisiä elementtejä moderniin tekniikkaan. Harri Ahmas loi teoksen pohjaksi sävellyksen, jonka levyttivät Marianne ja Tomi Uotila. Timo Tuovinen sävelsi tietokoneilla kanteleen ja sellon äänimateriaalista monikanavaisen äänimaiseman, johon akustinen soitinmusiikki liitettiin. Heikki Innanen yhdisti musiikkiin Hannu Hautalan luontokuvat sekä Leena Gustavsonin tanssikoreografian.

On This Planet -teoksen sekä siitä tehdyn DVD-levyn luominen vei 2 vuotta. Näiden vuosien aikana tarvittiin paljon taustahenkilökuntaa - järjestelijöitä, puvustajia, kampaajia, maskeeraajia, valokuvaajia, videokuvaajia, erilaisia asiantuntijoita, graafikoita, kielenkääntäjiä sekä myös ruoan laittajia ja kuljetuskalustoa. Työtä tehtiin yhteistyön hengessä. Jokainen sai lisää inspiraatiota toisten työsuorituksista sekä niistä uusista elementeistä, jotka teokseen valmistuivat. Tarvittiin uskallusta, kokeilumieltä ja kovaa työtä.

VARIANDO OY
Nuotanperä 12
45160 Kouvola
YHTEYSTIEDOTsale@variando.fi
© Variando Oy 2020
All rights reserved
Tietosuoja
Powered by Variando Web Platform